 |
|
SUOMEN ITSENÄISYYSSEURA RY |
|
päivitetty 9.1.2008 |
|
|
|
SUOMEN ITSENÄISYYSSEURA RY |
|
päivitetty 9.1.2008 |
Kirjoitukset
|
KIRJOITUKSET varapuheenjohtaja Mauri Nygård:
Torsten Almquist:
MEDIAN ASEMA VALTIOMAHTINA POHDINTAAN Kun valistusfilosofit 1700-luvulla kehittelivät nykyisin Suomenkin hallinnossa ja perustuslaissa käytössä olevan vallan kolmijako-opin, heillä ei ollut mitään aavistustakaan nykyaikaisesta mediasta ja massatiedotuksesta. Vaikka Hitlerin hallinto jo käytti sen aikaisia välineitä häikäilemättä propagandassaan, niin Lännessä on kuitenkin kuviteltu median aina säilyvän itsenäisenä ja pienen ihmisen puolella suuria vastaan. Kuvitelma ei pidä lainkaan paikkaansa pohjalaisen filosofian lisensiaatti Mauri Nygårdin mielestä. Hän esitelmöi torstai-iltana Pohjoismaisten Kansankäräjien avaustilaisuudessa Helsingissä. Nygårdin mukaan on tapahtunut niin, että media, pääoma ja poliittinen valta ovatkin yhtyneet ja keskittyvät yhä suuremmiksi yksiköiksi etääntyen kansalaisista ja äänestäjistä. Kansalaisella puolestaan ei ole mitään lajinkehityksen tuomia välineitä vastustaa median manipulaatiota. Ihminen on laumaeläin ja meitä viedään kuin pässiä narussa. Taipumus alistua suuren johtajan valtaan ja osaksi laumaa on ollut lajinkehityksen kuluessa positiivinen ominaisuus. Muutoin ominaisuutta ei olisikaan. Nykyisin ominaisuus näkyy mm. kuninkaallisten ihailuna. Samoin siinä, että suomalaiset ovat aina uskoneet hyvää hallitsijoistaan, kuninkaista, tsaareista ja myöhemmistä johtajistaankin. Niinpä nytkin, vaikka gallupeissa nuristaan EU-jäsenyyttä vastaan, niin vaaleissa kuitenkin äänestetään johtajien tahdon mukaisesti. Ei uskalleta ottaa vastuuta, johon ei olla koskaan totuttukaan. Toimitaan kuten Venäjän tsaarit olettivat tsuhnien toimivankin. Alistuminen ylempien johdatteluun on saanut Nygårdin jo kysymään Talvisodan ihmeenkin perään. Oliko se sittenkään pelkästään suurta isänmaallisuutta, vai toteltiinko vain tavanomaisesti upseereita ja ylipäällikkö marsalkka Mannerheimiä. Samalla toki purnaten, kuten nyt purnataan EU-hallintoa vastaan. Olivathan suomalaiset sotineet aikoinaan urhoollisesti Ruotsinkin kuninkaan puolesta. Nygård toivoo kuitenkin, että suomalaiset todistavat kerettiläiset ajatukset Talvisodasta mahdollisimman pian vääriksi osoittamalla itsenäisyyttä suhtautumisessaan EU-jäsenyyteen ja sitä kannattaviin poliitikkoihin. Nykyisin eduskunnan rakenne suhtautumisessa EU:hun ei vastaa sitä mielikuvaa, mikä saadaan gallup-kyselyistä. Eräänkin kyselyn mukaan väestö vastustaa 71-prosenttisella enemmistöllä EU:n perustuslain hyväksymistä, mutta nykyinen eduskunta aikoo kuitenkin hyväksyä EU:n perustuslain uusimman version ilman kansanäänestystä ja ilmeisesti ilman oman perustuslakimme vaatimusta määräenemmistöstä. Tämä on Nygårdin mukaan seurausta mediaan ja johtajiin alistuvasta lammasmaisesti käyttäytyvästä kansasta, joka on sallinut myös suuria puolueita suosivan vaali- ja puoluelakien synnyn. Antoivatpa eduskuntapuolueet itselleen erillisen huomattavan vaalituenkin, 12 000 euroa jokaista kansanedustajaa kohden, ennen viime vaaleja, mutta ei kansa siitäkään suuttunut. Nygård vaatii median ottamista mukaan viralliseksi valtiomahdiksi sillä tavalla, että mediasta tehdään kansanvallan palvelija sen sijaan, että se nyt on rahavallan palvelija. Tutkijoiden ja poliitikkojen pitää ryhtyä kehittämään tähän tähtääviä ratkaisuja. Nykyinen hallintojärjestelmämme on auttamattomasti vanhentunut, yli 200 vuotta vanha.
Pohjoismaiset kansankäräjät Helsinki 2.8.2007 MIKSI EU-KRIITTISYYS EI NÄY SUOMEN EDUSKUNNASSA? Vuoden 2007 eduskuntavaalit ja EU Maaliskuun 2007 eduskuntavaalit olivat Suomessa juhlavaalit. Tänä vuonna on kulunut sata vuotta ensimmäisistä nykyaikaisista vaaleista, joissa myös naisilla oli ensimmäisinä maailmassa oikeus sekä olla ehdokkaina että oikeus äänestää. Tuolloin Suomi oli vielä Venäjän keisarin alaisuudessa. Lokakuussa 1994 maassa oli järjestetty neuvoa antava kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Jäsenyys sai noin 57 prosentin kannatuksen hyväksytyistä äänistä. Kaikista äänioikeutetuista jäsenyyden puolelle ilmoittautui kuitenkin vain noin 40 prosenttia. Enemmistöllä ei siis joko ollut kantaa tai vastustivat. Äänestysprosentti oli tavanomainen 74. Suomessa valehtelu ja harhaanjohtaminen olivat varmaan rajuinta kaikista maista. Teollisuuden etujärjestökin keskittyi aktiivisessa propagandassaan pelottelemaan Venäjän uhalla ja levitti kampanjabussissaan näyttelyä talvisodasta. Ministeri valehteli televisiossa maataloussopimuksesta, mikä ei tuolloin ollut vielä lainkaan valmis, jne. Jäsenyyden kannatus tiedettiinkin jo etukäteen korkeimmaksi Suomessa ja Skandinavian maista heikoimmaksi Norjassa. Siksi Ruotsi äänesti vasta Suomen jälkeen ja sitten Norja. Norjalaisten kunniaksi he eivät menneet vipuun. Jäsenyyteen pyrittäessä ja sen jälkeen Suomessa on ollut uusliberalistinen hallitusvalta, hallituspuolueista riippumatta, muissakin maissa tunnetuin seurauksin. Suomessa julkisen sektorin alasajon lisäksi tavoitteena on ajaa EU:n avulla myös maatalous alas. Hyvinvointivaltiota siis puretaan niin nopeasti kuin se vain suinkin on äänestäjien puolesta mahdollista. Siten ei ole mitenkään ihmeellistä, että gallup-kyselyissä suomalaiset suhtautuvat kaikesta propagandasta ja painostuksesta huolimatta varsin kriittisesti koko jäsenyyteen ja EU:n perustuslakia vastustaa eräänkin kyselyn mukaan peräti 71 % kansalaisista. Ihmeellisenä voi sen sijaan pitää sitä, että vastustus näkyy niin kovin heikosti vaalituloksissa ja kansanedustuslaitoksessa. Selvästikin Unioniin viejät pelkäsivät nopeampaa ja rajumpaa vastustuksen aaltoa, mitä on koettu. Hehän muuttivat Suomen rikoslakiakin siten, että maanpetos vanhenee 10 vuodessa. Aikaisemmin ei ollut mitään vanhenemisrajaa. Suomessa on kolme ns. suurta EU-puoluetta, jotka vetävät vuorovedoin EU-vankkureita yhden aina ollessa näennäisoppositiossa. Todellisuudessa Keskusta, SDP (sosiaalidemokraatit) ja Kokoomus (oikeistopuolue) ovat siis ikään kuin saman puolueen alaosastoja. Tänä vuonna Kokoomus yllättäen ohitti valeissa demarit, mutta Keskusta säilytti niukasti suurimman puolueen aseman ja sen puheenjohtaja jatkaa pääministerinä. Paikkoja puolueet saivat seuraavasti (suluissa muutos edellisistä vuoden 2003 eduskuntavaaleista prosenttiyksikköinä): Keskusta 51 (-1,6), Kokoomus 50 (+3,7), SDP 45 (-3,1) Vasemmistoliitto 17 (-1,1), Vihreät 15 (+0,5), RKP (Ruotsalainen Kansanpuolue) 9 (0,0), Kristillisdemokraatit 7 (-0,4), Perussuomalaiset 5 (+2,5), Ahvenanmaa 1. Yhteensä siis 200. Prosentuaalisesti suurin muutos aikaisempaan omaan äänimäärään nähden oli Perussuomalaisilla, peräti +156 %. Äänimäärä kasvoi kaksijapuoli-kertaiseksi. Aikaisemmin eduskunnan ulkopuolella olleet puolueet jäivät nytkin kauas edustajan paikasta. Eniten näistä ääniä sai Suomen Kommunistipuolue (0,7 %), toiseksi eniten Senioripuolue (0,6 %) ja kolmanneksi Itsenäisyyspuolue (0,2 %). Eduskuntapuolueista EU-kriittisintä linjaa on edustanut viime aikoina Perussuomalaisten puolue. Äänimäärältään pienimmistä myös kommunistit ovat olleet EU-kriittisiä ja Itsenäisyyspuolue on syntynytkin varta vasten vastustamaan EU-jäsenyyttä. Ensimmäistä kertaa nyt Itsenäisyyspuolueen nimellä esiintynyt puolue oli useimmissa vaalipiireissä vaaliliitossa Perussuomalaisten kanssa. Itsenäisyyspuolueen (IPU) työ näyttänee siis tuottaneen hedelmää vaaliliittokumppanin laariin. Vasemmistoliitto ja Kristilliset ovat myös puolueina sen verran EU-kriittisiä, että vastustavat EU:n perustuslain hyväksymistä. Ei kuitenkaan erityisen näkyvästi tai kuuluvasti. Näiden puolueiden edustajien joukossa on myös todellisia jäsenyyden vastustajia. Sen sijaan Vihreiden joukosta löytyy vain yksi EU-kriittinen. Suomen historiaa Vastausta pääotsikon kysymykseen voidaan etsiä aluksi historiasta. Suomi liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa 1100- ja 1200-luvuilla ns. ristiretkien avulla. Alkuunsa suomalaiset niskuroivat uutta uskontoa ja verottajaa vastaan ja sitten talonpojat nousivat kapinaan ns. nuijasodassa 1500-luvulla, mutta muutoin suomalaiset olivat uskollisia kuninkaan alamaisia ja nykysuomalaisten itsensä mielestä hyviä ja runsaasti käytettyjä sotilaita suurvalta-Ruotsin armeijassa. Ruotsi ei kuitenkaan halunnut tai pystynyt puolustamaan 1700-luvulla itäistä maakuntaansa venäläisiä vastaan. Maa kärsi pahoin. Lopulta 1809 Suomi liitettiin Venäjään ja sai autonomisen aseman mm. entiset Ruotsin lait säilyttäen. Venäjän valtakaudella virisi yleiseurooppalaiseen tapaan myös Suomessa kansallisuusaate, aluksi lähinnä ruotsia puhuvan yläluokan keskuudessa. Kiinnostuttiin myös kansanrunoudesta ja suomenkielestä. Synnytettiin kirjakieli. Venäjän alaisuudessa maalla meni todella hyvin. Kun aikaisemmin oli oltu uskollisia erityisesti Ruotsin kuninkaalle, niin nyt paikan ihailun kohteena otti Venäjän tsaari. Suomalaiset porvarit ja kansanmiehet nousivat myös Krimin sodan aikana 1854 Kokkolassa englantilaista laivastoyksikköä vastaan, mikä tulkittiin kansan uskollisuudeksi keisaria kohtaan. Tämä auttoi ainakin kokkolalaisten käsityksen mukaan edelleen erityisoikeuksien, mm. oman rahan, saamisessa. Venäläisten asenne muuttui runsaat sata vuotta sitten. Suuriruhtinaskunnan erityisasemaa haluttiin heikentää ja tilanne johti ensimmäisen maailmansodan aikana itsenäistymispyrkimykseen. Syntyi jääkäriliike. Nuoria miehiä karkasi Ruotsin kautta sotimaan ja oppimaan sotataitoja Saksan rintamalla. Suomessa taitoja käytettiin kuitenkin lähinnä maan omia kansalaisia vastaan sisällissodassa 1918. Itsenäiseksi maa oli julistautunut joulukuussa 1917. Rahaoikeisto, yritysmaailman kerma, paljolti ulkomailta tänne alun perin siirtynyt, ryhtyi kannattamaan itsenäisyyttä vasta viime vaiheessa Venäjän vallankumouksen jälkeen. Saksalainen joukko-osastokin kävi sitten sisällissodan loppupuolella puhdistamassa Etelä-Suomea punaisista ja Suomi valitsi itselleen saksalaisen kuninkaan. Kun Saksa hävisi sodan, niin kuningas ei kuitenkaan tullut maahan. Maasta tehtiin tasavalta, jossa ei ole perustuslakituomioistuinta. Punaisen terrorin, sisällissodan ja punaista monin verroin pahemman valkoisen terrorin jälkeen kommunistinen liike kiellettiin ja maa eli etenkin 30-luvulla melkoisessa oikeistopyörityksessä. Ns. demokratia oli kovinkin vajavaista. Sitten koettiin ns. Talvisodan ihme, kun kansa taisteli hyvin Neuvostoliittoa vastaan talvella 1939-40. Saksa oli luovuttanut Suomen Neuvostoliiton etupiiriin salaisessa sopimuksessa ja tästä siis seurasi Talvisota. Kun Saksa hyökkäsi myöhemmin itään, Suomi oli innolla mukana Suur-Suomea luomassa. Toisen maailmansodan jälkeen maassa on vallinnut kohtalainen kansanvalta. Rahaoikeistoa hillitsi Neuvostoliiton ja kommunismin pelko. Syntyi ns. hyvinvointiyhteiskunta niin meille kuin läntisiin naapurimaihinkin. Se oli ainutlaatuinen saavutus ihmiskunnan historiassa ja sitä kesti noin 50 vuotta. Neuvostoliiton kaaduttua tästä on voitu luopua, ja Pohjoismaitakin ajetaan nyt ihmiskunnan historian normaalioloja kohti. Enemmistö maailman ihmisistä elää nytkin jonkin asteisessa diktatuurissa ja enemmistö YK:n jäsenmaista on epädemokratioita. Neuvostoliiton presidentti Gorbatshovin kaudella Suomi otti politiikassaan tärkeitä askelia länteen integroitumisessa. Rahan kulku vapautettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen ja maa meni mukaan neuvottelemaan Euroopan Talousalueesta ja kaikesta päätellen tähtäsi kiinteän vaihtosuhteen eli ns. vahvan markan politiikallaan alusta alkaen mahdollisimman pitkälle menevään yhdentymiseen. Haluttiin täyttää kaikki suunnitteilla olevan EMU:n kriteerit jo siinä vaiheessa, kun maalla ei ollut siihen edellytyksiä eikä virallisia aikomuksiakaan. Seurauksena syvä lama, integraatiolama. Joillakin tahoilla laman synnyttämisessä saattoi olla tahallisuuttakin. Tulihan näin samalla tuhotuksi myös koko vasemmiston taloudellinen voima. Ministeri Matti Auran suulla myös kerrottiin jo vuonna 1992, että integraation vuoksi yrityskokoamme on kasvatettava kriittisen massan yläpuolelle ja mm. pankkiala pitää saada puoleen. Niin saatiinkin. Laman avulla. Laman syyn suomalaiset uskoivat löytyvän, kun uskoteltiin, meistä jokaisesta pienestä ihmisestä itsestään, jotka olimme muka eläneet yli varojemme. Mikäli syy ei sitten ollut idänkauppa tai pankinjohtajat. Media ei lainkaan huomannut, että oli se integraatiolama muissakin maissa. Nousu laman pohjalta on tuottanut kansantaloudelle keskimäärin komeita kasvulukuja. Hallitsijoittemme hallitsijat kuitenkin uskovat, että elintasohaitaria pitää kasvattaa mm. kansainvälisen kilpailun ja työllisyyden vuoksi. Tätä politiikkaa nyt edelleen noudatetaan. Halu alistua Ihminen kuvittelee itse päättävänsä elämästään, vaikka todellisuudessa olemme täydellisiä laumaeläimiä. Tämä koskee myös meitä harvaan asutun maan asukkaita, metsäläisiä. Hakeutuminen laumaan ja alistuminen kulloisenkin johtajan valtaan on ollut lajinkehityksessä merkittävä positiivinen ominaisuus. Yksinäiset syrjäänvetäytyjät on ollut helppo nitistää ja pienet yhteisöt ovat kuolleet myös sukurasitukseen. Lauma tuo turvaa. Halu alistua ja ihailla suurta johtajaa näkyy mm. kuninkaallisten ihailussa. Suomalaisillekin on tyypillistä, että he ihailevat ja arvostavat aina suurinta johtajaa. Suomesta matkustettiin Tukholmaan kuninkaisiin valittamaan sortavista pikkuvirkamiehistä. Kuninkaista ja keisareista uskottiin aina hyvää. Ei kuningasta haluttu kaataa, vaikka sorrosta nuristiinkin. Itsenäisyyden aikana pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen otti kuninkaan paikan monen suomalaisen henkisessä rakenteessa. Kekkonen hallitsi ja otti vastuun tavalliselta kansalaiselta, myös muilta poliitikoilta. On kevyt olo, kun vastuu ei paina. Jotkut syyttivät ja syyttävät Kekkosta liiallisesta nöyristelystä Neuvostoliiton suuntaan, mitä en kylläkään allekirjoita, ja nyt nämä samat syyttäjät ovat heittäytyneet täysin rähmälleen Brysselin edessä. Itse he eivät näe tässä mitään ihmeellistä. Vaikka Suomi oli erillinen Venäjän suuriruhtinaskunta, niin Venäjän keisari piti kuitenkin suomalaisia kansana, josta ei ole itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Venäläiset kutsuivatkin suomalaisia haukkumasanalla tsuhna. Sen voisi kai suomentaa tarkoittavan likaista ja aikaansaamatonta. EU:n jäsenyydestä ei siis erityisemmin pidetä, mutta tavallinen rahvas äänestää johtajiaan kuten ennenkin. Kohteen vaihtaminen merkitsisi tsuhnalle liian suurta vastuun ottamista. Helpompi on ummistaa silmänsä, sammuttaa järkensä ja mennä mukaan seuraamaan itsenäisyyspäivän juhlaa ja sankarivainajien palvontaa. Leikkiä muiden mukana, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Alistumisen totaalisuus saa jo epäilemään Talvisodan ihmettäkin. Oliko se sittenkään pelkästään suuren isänmaallisuuden osoitusta, vai tottelivatko sotilaat vain kuuliaisesti ylempiään, upseereita ja päällikkö Mannerheimiä? Olivathan sotilaiksi määrätyt Hakkapeliitatkin taistelleet urhoollisesti Ruotsin suurvallan ja kuninkaan puolesta kaukana Euroopassa! Jopa samaan aikaan kun venäläiset kasakat hävittivät sotilaiden kotiseutua. -Toivottavasti tuleva historia osoittaa mahdollisimman pian nämä kerettiläiset epäilykset vääriksi, ja Suomen rahvas osoittaa, että sillä on myös omaa tahtoa. Median rooli Länsimainen demokratia on uusi ilmiö. Valistusfilosofian ja Ranskan suuren vallankumouksen tuote, vaikka antiikistakin esikuvia löytyi. Hieman ennen Ranskan vallankumousta syntyneessä USA:n järjestelmässäkin on kansanvallan piirteitä. Kun nykyistä vallanjako-oppia kehiteltiin, kirjapainotaitokin oli vielä kohtalaisen uusi keksintö. Rahvaalla ei ollut lukutaitoa eikä nykyaikaisesta massatiedotuksesta ollut hajuakaan. Kun sanomalehdet sittemmin yleistyivät, ne ymmärrettiin rahvaan ystäviksi. Vallankumouksellisethan ne Venäjälläkin lehtisiä levittivät. Vaikka lehdistö sitten miellettiinkin mahtitekijäksi, sitä kutsuttiin itsenäiseksi neljänneksi valtiomahdiksi. Hitlerin Saksassa tilanne oli jo toinen. Käytössä olivat lehdistö, radio ja elokuva. Lähes koko Saksan kansan väestölauma saatiin hetkessä johtajan mukaan ja hurmokseen. Tämän ja toisen maailmansodan olisi luullut aikaansaavan jonkinlaisen herätyksen ainakin politiikan ja valtiotieteiden tutkijoiden keskuudessa, mutta eipä juuri mitään. Massatiedotus todettiin ja laitettiin hyllyyn. Sille ei etsitty omaa paikkaansa valtajärjestelmässä. Sitten tuli vielä televisio ja mediamaailman keskittyminen, vaan ei tämäkään mitään erityistä ole herättänyt. Keskittyminen on tarkoittanut samalla aatteellisen median häviötä ja medioitten ja suurbisneksen yhdentymistä. Rahaoikeisto on tietenkin nähnyt kehityksen hyvänä. Nyt sillä ovat kaikki välineet ihmisten ja yhteiskuntien ohjaamiseen. Sillä on valta nostaa ja laskea poliitikkoja. Demokratia ilman EU:takin olisi siis varsin vähäistä. Nyt elämme suorastaan pehmeässä fasismissa, jossa sensuuri ja itsesensuuri ovat tosiasioita. Entusiastit ovat uskoneet pelastuksen tulevan tietokoneista ja internetistä, vaan väärässä ovat. Internet on kontrolloitavissa ja vakoilun kohteena jo kaikkialla. Kerron yhden kiltin esimerkin internetin käytöstä: Ennen viime vaaleja Yleisradion sivuille kirjoitti blogejaan vaaliasiantuntija, dosentti Turun yliopistosta. Luin ne nyt lävitse, enkä löytänyt sieltä edes yhtä mainintaa EU-jäsenyydestä. Ei siitäkään kohdasta, kun hän esitteli Perussuomalaisten iskulauseita. Vaikeneminen onkin tehokkainta vaikuttamista. Näissä vaaleissa tapahtui myös, että ensimmäistä kertaa eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät päässeet keskusteluun eduskuntapuolueiden kanssa. "Rupusakilla" oli oma keskinäinen keskustelutilaisuutensa. "Kuin yhteisellä päätöksellä" media teki näistäkin vaaleista ns. pääministerivaalit, kuten edelliselläkin kerralla. Surutta ja demokratiaa halveksien media jakoi puolueet jo ennen vaaleja kolmeen suureen ja muihin. Näiden kolmen EU-puolueen johtajien keskinäisiä keskusteluja sitten nähtiin ja kuultiin ainakin riittävästi. Muita ei, ei etenkään eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Media siis teki vaaleista tietoisesti henkilövaalit ja huvinäytelmän. Sattuvasti eräs nainen jo kerran aikaisemmin kertoi radiossa, että hän äänestää Sauli Niinistöä, uusinta äänikuningasta, sen vuoksi, kun Saulilla on seksikkäimmät silmät. Ihmislajin kehityksessä meille ei ole syntynyt välineitä vastustaa nykyaikaista massatiedotusta. Laumaeläintä viedään kuin pässiä teuraaksi. Puoluetuki ja nykyinen jonkinlainen lehtituki eivät riitä alkuunkaan. Yhteiskunnan viisaiden pitäisi ryhtyä pohtimaan, miten massatiedotus saataisiin aidosti palvelemaan demokraattista yhteiskuntaa. Millaisia uusia rakenteita tarvittaisiin? Mutta kuva mediasta ei olisi Suomessa läheskään täydellinen, ellei lausuttaisi jotain Sanoma WSOY:stä ja sen mahtimies Aatos Erkosta. Hän käyttää isoissa asioissa valtaa enemmän kuin koko eduskunta yhteensä. On Suomen sisällä rikkain tai toiseksi rikkain, mutta puolet yhtymän liikevaihdosta tuleekin maan rajojen ulkopuolelta. Erkko on ollut aikaisemmin mukana mm. Rupert Murdochin hallituksessa ja Bilderbergien kokouksissa. Liikkuu siis tasolla, jossa suunnitellaan isolle rahalle maailmanvallankumousta. Omistuksia Suomessa ovat mm. Helsingin Sanomat, Iltasanomat, TV4, kirjankustantamo, Suomalainen kirjakauppa ja R-kioskit. Erkkojen suvulla on ollut tapana suhtautua kovin jyrkästi Venäjään ja Neuvostoliittoon. Se heijastuu Suomen politiikkaan. Kun ainakin joku ulkomaalainen saattaa ihmetellä, miksei yksikään isommista puolueista ole reilusti EU-vastainen, niin siihenkin täytyy etsiä selitystä median vallasta. Media esimerkiksi valitsi Vihreille aikoinaan puheenjohtajan, joka vasta valinnan jälkeen paljastui selvästi EU-myönteiseksi. Myös tapahtui, että SDP:n puheenjohtaja vaihdettiin kesken kaiken, median toimesta. Edellinen oli osoittanut epäröintiä integraatioasioissa. Luonnollisesti ammattipoliitikot ymmärtävät nykyisin asennoitua automaattisesti oikealla tavalla päästäkseen median suosioon. Vaalijärjestelmä ja valtiontuki Suomessa ei ole sellaista puoluevaltaa, että puolueet asettaisivat ehdokkaansa etukäteen paremmuusjärjestykseen. Meillä ei myöskään ole virallista vaalikynnystä. Käytännössä kynnys muodostuu kuitenkin sitä kautta, että maa on jaettu vaalipiireihin. Pienissä kehitysalueiden vaalipiireissä kynnys on peräti 14 prosentin luokkaa, Uudellamaalla 3 prosentin luokkaa. Pienille puolueille, ja siis uusille puolueille, kynnys Suomen EU:sta kärsivällä maaseudulla on todella kova. Vihreiden puheenjohtajakin jäi nyt valitsematta eduskuntaan, ja se on johtanut keskusteluun sekä työryhmän perustamiseen. Tavoitteena vaikuttaa olevan muutosten tekeminen vasta kahdeksan vuoden kuluttua ja siten, että puolueilta menisi kokonaan vaaliliittomahdollisuus. Positiivinen muutos olisi, että joitakin pieniä vaalipiirejä yhdistettäisiin laskennallisesti, jolloin äänikynnys madaltuisi. Vaaliliittomahdollisuus on nykyisinkin ollut sikäli vajavainen, että liiton sisällä ei erotella puolueita toisistaan. Kuitenkin vaaliliitot ovat olleet uusille yrittäjille lähes ainut mahdollisuus. Nyt tuokin mahdollisuus uhataan poistaa. Suuria suosiva vaalijärjestelmämme vaikuttaa siihen, että äänestäjät eivät pidä uusia yrittäjiä uskottavina läpi pääsijöinä, eivätkä äänestä näitä. Uusia puolueita kohtaan tunnettu sympatia ei muutu helposti ääniksi. Valtio pyrkii Suomessa ehkäisemään uusien poliittisten yrittäjien esiintulon myös sitä kautta, että puoluetukea ei makseta muille kuin eduskuntapuolueille. Ruotsissakin on toisin. Lisäksi tämän vuoden vaaleihin eduskuntapuolueet antoivat itselleen vielä erityisen vaaliavustuksen, mikä oli 12 000 euroa kansanedustajaa kohden. Summa ylittää moninkertaisesti köyhimpien yrittäjien vaalikassan suuruuden. Yhteenveto Monta on siis syytä EU-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvien heikkoon näkyvyyteen eduskunnassa, pohjimmaisena tekijänä ihmislajin taipumus laumasieluisuuteen ja henkilökohtaisen vastuun pakoiluun. Tämä myös antaa pohjan nykyaikaisella medialla hallitsemiseen, mitä vastaan lajinkehitys ei ole meitä millään tavalla rokottanut. Valtamedia on muuttunut pienen ihmisen puolustajasta tärkeäksi osaksi valta- ja hallintokoneistoa ja käyttää valtaansa sumeilematta demokratian pelisäännöistä välittämättä. Median asema yhteiskunnan hallintokoneistossa tulisi ottaa pikaisesti tarkasteluun. Media on saatava palvelemaan kansanvaltaa, ei rahan valtaa, niin kuin nykyisin on tilanne. Oma vähäisempi merkityksensä EU-kritiikin näkymättömyyteen vaaleissa on lainsäädännöllämmekin ja suuria puolueita suosivalla tukipolitiikalla. Suomessa lisäksi vuosisatainen alistaminen vieraiden kuninkaitten, tsaarien, marsalkan ja Kekkosen tahtoon on passivoinut ihmiset. Tehnyt meistä tsuhnia. Jälkikirjoitus Kirjoitettuani edellä olevan jäin miettimään, että miksi en maininnut mitään yhdestä erinomaisen yleisestä ilmiöstä etenkin virkamiesten, poliitikkojen ja toimittajien keskuudessa, nimittäin opportunismista. Tämä ilmiöhän tekee hallitsemisen niin kovin helpoksi. Kun eliitin huipulla muutama henkilö päättää jostakin, niin koko valtakunnan eliittikoneisto tottelee usein jopa ilman mitään keskustelua tai soraääniä. Hävettävin esimerkki tästä on takavuosilta integraatiolamaan johtanut ns. vahvan markan politiikka. Silloin osoitti jo suurta rohkeutta, jos kirjoitti näkyviin yhden vihjailevan kirjaimen D. Koko devalvaatio-sanaa ei rohjettu kirjoittaa. Nyt EU-jäsenyydestä eroaminen ja todellinen EU-kritiikki ovat vähintään yhtä täydellisesti yleisesti hyväksytyn sensuurin ja vaikenemisen kohteina. Miten taipumus opportunismiin vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen? Taitaa olla niin iso asiakokonaisuus, että jätetään aihe myöhempään kertaan. VOI ORJAKANSAA ORJALLA ON ORJAN MIELI NÄIN ORJUUTTAAPI HERRA ORJAA HERRA KAATUI MIKÄ ETEEN ORJALLA ON ORJAN MIELI
MEDIAS ROLL SOM STATSMAKT MÅSTE OMPRÖVAS Då upplysningstidens filosofer på 1700-talet utvecklade den maktens tredelning, som tillämpas i dag även i Finlands förvaltning och grundlag, hade de ingen aning om hur dagens media och massinformation skulle fungera. Även om redan Hitlers förvaltning hänsynslöst utnyttjade den tidens propagandamaskineri har man ändå i västvärlden föreställt sig att median besitter en självständig roll som försvarare av den vanliga medborgaren gentemot maktelitens intressen. Detta är enligt den österbottniska filosofie licentiaten Mauri Nygård en illusion. Han föreläste vid Nordisk Folkriksdags öppningsceremoni i Helsingfors. Enligt Nygård har medierna, kapitalet och den politiska makten gått samman och utgör en allt mer centraliserad enhet som avskärmar medborgarna och röstarna från makten och politiken. Medborgarna däremot är inga som helst medel att motsätta sig denna manipulation. Människan är ett flockdjur och vi drivs framåt som en flock gäss. Benägenheten att underkasta sig stora ledares makt och utgöra en del av en flock har under mänsklighetens utveckling utgjort en positiv egenskap - annars skulle denna egenskap inte finnas. Nuförtiden kommer egenskap även till uttryck bl.a. då de kungliga beundras. Så har även finländarna alltid trott gott om sina förvaltare, kungligheter, tsarer och senare sina politiska ledare. Så är läget även i dag. Även om galluparna visar att finländarna förhåller sig kritiska till EU-medlemskapet så röstar de i valen enligt de politiska ledarnas vilja. De vågar inte ta ansvar eftersom de aldrig har lärt sig att göra det. De fungerar såsom de ryska tsarerna förutsatte att tsuhnerna skulle fungera. Denna underkastelse får Nygård att undra även Vinterkrigets underverk. Var det verkligen fråga om en stor fosterländskhet eller lydde man endast enligt gammal tradition officerarnas och marskalk Mannerheims befäl - samtidigt dock beklagande sig; såsom man även nu gör beträffande EU-styret. Finländarna krigade ju också modigt för den svenska kungen. Nygård hoppas dock på att finländarna snarast skall visa att hans kätterska tankar beträffande Vinterkriget är felaktiga genom att uppvisa en självständig hållning till EU-medlemskapet och de politiker som stöder det. För närvarande motsvarar riksdagens sammansättning inte medborgarnas inställning till EU vilket bekräftas av galluparna. Enligt en gallup motsätter sig 71 % av medborgarna EU:s grundlag men den nuvarande riksdagen har ändå för avsikt att godkänna den nya versionen av EU-grundlagen utan folkomröstning och uppenbarligen även utan att den omfattas av den kvalificerade majoritet som Finlands egen grundlag förutsätter. Nygård kräver att medierna skall upptas som en fjärde statsmakt sålunda att till medierna ges rollen som demokratins och inte som penningmaktens tjänare. Forskarna och politikerna bör ta itu med att utveckla lösningar som för till detta mål. Vår nuvarande förvaltningsmodell är totalt föråldrad - över 200 år gammal.
Nordisk Folkriksdag Helsingfors 2007 VARFÖR SYNS ICKE EU-KRITIKEN I FINLANDS RIKSDAG? Riksdagsvalet år 2007 och EU I år har det gått 100 år i Finland sedan det första moderna valet, där också kvinnorna för första gången i världen hade rätt att såväl ställa upp kandidater som att rösta. På den tiden var Finland underställd den ryske kejsaren. I oktober 1994 hade man i Finland arrangerat en rådgivande folkomröstning om medlemskap i EU. Av de godkända rösterna var ca 57 procent för en anslutning. Av alla röstberättigade var dock blott ca 40 procent för ett medlemskap. Majoriteten hade alltså antingen ingen åsikt eller var motståndare. Röstningsprocenten var sedvanliga 74. I Finland var propagandan för en anslutning till EU mycket kraftig och mångsidig. Också industrins intresseorganisationer koncentrerade sig på att skrämma med det ryska hotet och ställde ut material från Vinterkriget i sin kampanjbuss och det var nästan allt vad det fanns i bussen. En minister ljög i TV om lantbruksavtalet, som inte alls var klart, osv. Svenskarna godkände sedermera avtalet, men norrmännen gick inte i denhär fällan. Det kan vi fortfarande glädja oss åt. Vid medlemsförhandlingarna och efter dem har Finland varit underkastad en nyliberalistisk regeringsmakt oberoende av regeringspartierna, med allmänt kända följder. I Finland körs den offentliga sektorn ner och dessutom är avsikten att köra ner också lantbruket med hjälp av EU. Välfärdsstaten skrotas så snabbt det bara är möjligt för röstarna. Alltså är det inget under, att gallupundersökningarna visar att finländarna alltjämt förhåller sig mycket kritiska till medlemskapet. Enligt en förfrågning är hela 71 % motståndare till EU-grundlagen. Märkligt är det dock, att motståndet syns så dåligt i valresultaten. Helt klart är att Unionens tillskyndare var rädda för en snabbare och häftigare våg av motstånd. De ändrade också Finlands brottslagstiftning så, att landsförräderi nu preskriberas efter 10 år. Tidigare fanns det ingen tidsgräns för preskribering. I Finland finns det tre sk. stora EU-partier, vilka turvis drar EU-lasset medan ett av dem är skenbart i opposition. I själva verket utgör Centern, SDP (socialdemokraterna) och Samlingspartiet (högerpartiet) ett slags underavdelningar av samma parti. I år besegrade Samlingspartiet överraskande socialdemokraterna, men Centern bevarade med knapp nöd sin position som största parti och dess ordförande fortsätter som statsminister. Soc dem är i opposition. Riksdagsplatserna fördelades sålunda på följande sätt (inom parentes förändringarna sedan riksdagsvalet 2003 i procentenheter): Centern 51 (-1,6), Samlingspartiet 50 (+3,7), SDP 45 (-3,1), Vänsterförbundet 17 (-1,1), De Gröna 15 (+0,5), SFP (Svenska Folkpartiet) 9 (0,0) Kristdemokraterna 7 (-0,4), Sannfinländarna 5 (+2,5), Åland 1. Sammanlagt alltså 200. Den största förändringen i eget röstetal med hänsyn till tidigare fick Sannfinländarna uppleva, hela +156 %. De partier som tidigare lämnats utanför riksdagen hamnade också nu långt ifrån riksdagsrepresentation. Av dessa fick Finlands kommunistiska parti flest röster (0,7 %), följt av Seniorpartiet (0,6 %) och Självständighetspartiet (0,2 %). Av riksdagspartierna har Sannfinländarna representerat den mest EU-kritiska linjen på sista tiden. Av grupperingarna med litet röstetal har också kommunisterna varit EU-kritiska, liksom Självständighetspartiet som uppkom speciellt för att bekämpa EU-medlemskapet. Självständighetspartiet (SP) är en ny gruppering, som i många distrikt var i valförbund med Sannfinländarna. SP gagnade tydligen sin partner. Också inom Vänsterförbundet och Kristdemokraterna finns EU-kritiska röster (riksdagsledamöter) och partierna är motståndare till EU-grundlagen. Bland de gröna finns bara en EU-kritiker. Om Finlands historia Orsaken till valresultatet kan man först söka från historien. Finland anslöts till det svenska riket på 1100- och 1200-talen. Finnarna var kungens trogna undersåtar och goda soldater i stormakten Sveriges armé. På 1700-talet ville eller kunde dock inte Sverige försvara sin östra rikshalva mot ryssarna och landet led illa. År 1809 anslöts Finland slutligen till Ryssland men fick autonomi. Bl.a. bevarades den tidigare svenska lagstiftningen. Under den ryska tiden spirade nationalidéerna på allmäneuropeiskt sätt, först närmast bland den svenskspråkiga överklassen. Bl a riktades intresset mot det finska språket och folkdiktningen. Ett finskt skriftspråk uppstod. Allt gick mycket bra i landet och finländarna beundrade den ryska tsaren. Men för drygt hundra år sedan ändrades ryssarnas inställning. Nu ville de försvaga storfurstendömet Finlands ställning och under Första världskriget ledde utvecklingen till att självständighetssträvan fick ökat inflytande. Jägarrörelsen uppkom. Den bestod av att unga män flydde via Sverige till Tyskland för att skaffa sig krigarutbildning vid den tyska fronten. Men i Finland användes kunskaperna närmast mot landsmännen i inbördeskriget 1918. Landet hade förklarat sig självständigt i december 1917. Penninghögern, företagarvärldens grädda, utgjordes till stor del av folk som hade invandrat, och de började stöda självständigheten först i sista skedet efter den ryska revolutionen. Sedan också en tysk truppenhet började under slutskedet av inbördeskriget rensa södra Finland från röda och Finland valde en tysk kung till statsöverhuvud. Men Tyskland förlorade kriget och kungen kom aldrig hit. Landet gjordes till republik, men utan en grundlagsdomstol. Efter den röda terrorn, inbördeskriget och den mycket värre vita terrorn förbjöds den kommunistiska rörelsen för ungefär 25 års tid. Den sk demokratin var mycket bristfällig. Så inträffade Vinterkrigsundret. Folket kämpade mycket väl mot Sovjetunionen vinterhalvåret 1939-40. Genom ett hemligt avtal hade Tyskland överlåtit Finland till den sovjetiska intressesfären, varav Vinterkriget följde. När Tyskland senare anföll österut, var finnarna ivrigt med för att åstadkomma ett Storfinland. Efter Andra världskriget har landet varit tämligen demokratiskt. Penninghögern reglerades av rädslan för Sovjetunionen och kommunismen. Både hos oss och i de västra grannländerna uppstod sk välfärdssamhällen. Detta var en enastående prestation i mänsklighetens historia och perioden räckte ca 50 år. Efter Sovjetunionens fall har man kunnat ta avstånd från detta och även de nordiska länderna drivs nu mot normaltillståndet i den mänskliga historien. Majoriteten av världens människor lever också nu i något slags diktatur och majoriteten av FN:s medlemsländer är icke-demokratier. När Sovjetunionens president hette Gorbatjov tog Finland viktiga steg mot en västlig integration. Genom den sk. fasta växelkursen eller den starka markens politik siktade Finland av allt att döma från början till en möjligast långtgående integration. Vi ville uppfylla alla planerade EMU-kriterier redan i det skedet när landet inte hade förutsättningar för det och inte hade officiella syften. Följden var en djup depression, integrationsdepressionen. Depressionen uppkom kanske med flit. På så sätt sattes ju hela vänsterns ekonomiska resurser ur spel. Minister Matti Aura sade redan år 1992, att integrationen kräver att vi måste låta våra företag växa större än den kritiska massan och att också bankerna bör vara med om detta. Och så skedde. Med hjälp av depressionen. När vi har diskuterat orsakerna till depressionen har vi bedragit oss själva. Massmedia märkte inte alls, att det förekom integrationsdepression också i andra länder. Uppstigningen ur depressionen har sedan gett nationalekonomin fina tillväxtkurvor i medeltal. Våra makthavandes härskare tror dock att skilnader i välståndet bör förstoras. Och denna politik följer man nu. Viljan till underkastelse Människan tror att hon själv bestämmer om sitt liv, fastän vi i verkligheten är fullständiga flockdjur. En betydande positiv egenskap i artutvecklingen har varit att vi söker oss till flocken och underkastar oss respektive ledares makt. De som drar sig undan har varit lätta att eliminera och små samfund har dött genom inavel. Flocken skapar trygghet. Lusten att underkasta sig och idealisera stora ledare syns bl a i dyrkan av kungligheter. Också för finländarna är det typiskt att de alltid har trott gott om kungar och kejsare. En kung ville man inte förgöra fast man klagade på förtrycket. Under senaste krig intog marskalk Mannerheim och sedermera president Urho Kekkonen kungens plats i många finnars föreställningsvärld. Kekkonen tog ansvaret för den vanliga medborgaren och även för andra politiker. Det känns lätt att leva när ansvaret inte tynger. En del människor anklagar Kekkonen för kryperi inför Sovjetunionen, men samma personer har kastat sig på knä inför Bryssel och ser inget märkligt i det. Fastän Finland var ett särskilt ryskt storfurstendöme ansåg ryska kejsaren dock att finnarna var ett folk som inte självständigt kunde sköta sina angelägenheter. Ryssarna använde skällsordet 'tsuhna' om finnarna. Det betyder ungefär smutsiga och lata. På svenska skulle det betyda ungefär samma som fjärtar. Också om man här inte speciellt gillar EU-medlemskapet så röstar finska folket på sina ledare, som förut. Att byta ut dem skulle betyda att man vore tvungen att ta ett för stort ansvar. Det är lättare att blunda, att koppla av hjärnan och delta i självständighetsfirandet och dyrka de stupade hjältarna. Att leka med dom andra som om ingenting hade hänt. Den fullständiga underkastelsen får en att tvivla tom. på Vinterkrigsundret. Var det enbart en manifestation av stor fosterländskhet eller lydde soldaterna bara hörsamt sina officerare och överbefälhavaren Mannerheim? De protesterade nog men lydde ändå. Precis som idag. Också hakkapeliterna hade kämpat tappert för den svenska kungen långt borta i Europa. Rentav samtidigt som ryska kosacker vandaliserade deras hembygd. - Jag hoppas att framtiden möjligast snabbt visar att dessa kätterska misstankar är obefogade och att Finlands folk visar att det också har en egen vilja. Massmedias roll När den nuvarande maktfördelningsdoktrinen skapades i upplysningens tidevarv var populasen inte läskunnig och det fanns inte röken av medial massinformation. När tidningarna sedan blev allt vanligare, så uppfattades de som folkets vänner. De revolutionära var ju de som distribuerade flygblad i Ryssland. Tidningspressen uppfattades så småningom som en självständig maktfaktor och man började kalla den för den fjärde statsmakten. Men i Hitlers Tyskland var läget redan ett annat. De använde sig av pressen, radion och filmen. Nästan hela tyska folket rycktes med av ledaren, alla var helt entusiastiska. Forskarna och politikerna i väst konstaterade sedan att media var mäktiga och lade dem på hyllan. Sedan kom ännu televisionen och koncentrationen av medievärlden därtill, men detta har inte lett till något särskilt. Koncentrationen har samtidigt betytt att de ideella media är på väg ut och att media och storfinansen fusioneras. Penninghögern har givetvis ansett utvecklingen vara en bra sak. Nu har de alla instrument till att styra människor och samhällen. De har de bästa styrningsmedlen i världshistoria. Den som äger medier har makt att lyfta upp eller skjuta politiker i sank. Demokratin också utan EU skulle inte vara mycket värd. Nu lever vi rentav i en mjuk fascism, där censur och självcensur är fakta. Någon hjälp står inte att få när det gäller Internet heller. Nätet kan kontrolleras och spioneringen är redan i full gång överallt. Att tiga är en effektiv metod att påverka också på internet. Den nyaste tekniken används effektivt när den nya ångestladdade polisstaten byggs upp. Vid det senaste riksdagsvalet i Finland förekom också det att de små partierna inte fick diskutera med riksdagspartierna. "Småfolket" hade en egen intern diskussion. Som enligt ett gemensamt beslut gjorde media också detta val till ett statsministerval, alldeles som förra gången. Sorglöst och med förakt för demokratin delade media upp partierna redan före valet i tre stora och så resten. De tre EU-partiernas ordförande förde sina interna debatter till lust och leda. Inga andra partier släpptes till, i synnerhet inte partierna utanför riksdagen. Media gjorde alltså medvetet valet till ett personval och till en fars. Träffande sa en kvinna i radion en gång redan tidigare att hon röstar på (högerledaren) Sauli Niinistö därför att han har de sexigaste ögonen. Människoartens utveckling har inte gett oss verktyg att motstå den moderna massinformationen. Flockdjuren Homo Sapiens leds liksom får i rep och utan misskund. Partistödet och något slags presstöd räcker alls inte till. De kloka i samhället borde börja dryfta hur massmedia på ett äkta sätt kunde betjäna det demokratiska samhället. Vilka nya konstruktioner kunde det vara fråga om? Men bilden av de finländska medierna skulle inte vara på långt när fullständig om vi inte nämner SanomaWSOY och dess mäktiga gestalt Aatos Erkko. När det gäller viktiga saker är han mäktigare än hela riksdagen sammanlagt. Erkko har tidigare varit med i Rupert Murdochs styrelse och Bilderberg-mötena. Han rör sig alltså på en nivå där man planerar det stora kapitalets världsrevolution. I Finland äger han bl. a tidningarna Helsingin Sanomat och Ilta-Sanomat, TV4, ett bokförlag, Finska bokhandeln och R-kioskerna. Någon utlänning undrar kanske varför inget av de stora partierna rejält är EU-motståndare. Svaret måste man igen en gång söka hos mediaväldet. Det var media som t.ex. i tiden före folkomröstningen valde De Grönas ordförande, som först efter valet visade sig vara EU-anhängare. Så skedde också att SDP-ordföranden snabbt utbyttes, på mediernas försorg. Den förre hade visat sig en aning tveksam i integrationsfrågor. Naturligtvis förstår sig yrkespolitiker numera att automatiskt ha de rätta åsikterna för att på rätt sätt vinna mediernas bevågenhet. Valsystemet och statsstödet I Finland ställer inte partierna upp sina kandidater i preferensordning på förhand. Vi har inte heller någon officiell valtröskel. I praktiken blir det dock en tröskel därför att landet är indelat i valkretsar. I de små kretsarna på utvecklingsområdena är tröskeln så hög som 14 procent, i Nyland är den 3 procent. På grund av valtröskeln kom De Grönas ordförande inte in i riksdagen i år, vilket har lett till diskussioner och bildandet av en arbetsgrupp. Målet tycks vara att förändringarna i lagen ska ske först efter åtta år och att partierna skulle förlora sin valförbundsmöjlighet helt. En positiv förändring i arbetsgruppens agenda är att vissa små valkretsar skulle fusioneras räknemässigt, vilket skulle leda till en lägre rösttröskel. Möjligheten till valförbund har i nuläget varit bristfällig i det hänseendet, att förbunden inte särskiljer partierna. Alla kandidater och röster är alltså i en och samma påse. Vårt valsystem gagnar de stora och det leder till att röstarna inte anser de nya småkandidaterna vara trovärdiga. Det är inte lätt för sympati att bli en röst. Staten i Finland strävar till att hindra nya politiska aktörer att framträda också på det sättet att partistöd utbetalas endast till riksdagspartierna. I Sverige är det annorlunda. Dessutom ordnade de finska riksdagspartierna ett extra valbidrag till sig själva i år, hela 12 000 euro per riksdagsledamot. Sammandrag Det finns alltså många orsaker till att motståndarna till EU-medlemskapet syns dåligt i riksdagen. Den grundläggande faktorn är nog människosläktets böjelse för flockmentaliteten och att man vill fly undan personligt ansvar. Detta lägger också grunden till att de nutida medierna regerar, någonting som vår artutveckling inte skyddar oss emot. Maktmedierna har förvandlats från att ha försvarat den lilla människan till en viktig del av makt- och styrmaskineriet och de använder sin makt utan omsvep, utan att bry sig om demokratins spelregler. Mediernas ställning i det samhälleliga förvaltningsmaskineriet borde snabbt tas till granskning. Media borde fås att tjäna folkväldet, inte penningväldet som nu är fallet. Också vår lagstiftning och understödspolitiken som gynnar de stora partierna är i mindre grad orsak till att EU-kritiken är så osynlig vid valen. I Finland har därtill människorna passiverats av tvånget att underkasta sig främmande kungars, tsarers, marskalkens och Kekkonens vilja. Vi har blivit tsuhnis.
Torsten Almquist ETELÄ-SUOMEN SANOMAT 10.1.2005 VIERAILIJA
Torsten Almquist
Torsten Almquist
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT
27.12. 2004
"Eurooppa - eliittien
petos" on Ranskassa vastailmestyneen kirjan "Europe, la trahison des
élites" nimi. Kirjan on kirjoittanut EU-kriitikko Raoul Marc Jennar.
Le Monde Diplomatique lehti on palkinnut kirjan vuoden tärkeimpänä
esseenä, raportoi HBL:n (1.12.) Pariisin kirjeenvaihtaja Gunn Gestrin.
Hän kertoo, että tutkija Jennar palkintorahan sijasta saa luennoida
sekä ulkomailla että Ranskassa, mm. Paris- Sorbonnen yliopistossa.
Aika mielenkiintoista, ennen Ranskan ensivuoden kansanäänestystä EU:n
perustuslakisopimuksesta!
Torsten Almquist REAALIDEMOKRATIAA ETSIMÄSSÄ:
Reaalidemokratiaa on etsitty hyvin kauan. Ajanlaskumme alusta ja jo
ennen sitä. Tänä päivänä sitä etsitään ehkä intensiivisemmin, kuin
koskaan ennen. Niin Suomessa kuin muuallakin. Viiden ministeriön
kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma, joka koordinoidaan
oikeusministeriöstä käsin, on osoitus suomalaisten tarpeesta löytää
oikea tie toimivaan kansalaisyhteiskuntaan. Ohjelmaan kuuluu jo 20
hanketta ja lisää on tulossa. Kiitos kehittyneen median voivat
ajatukset vaihtua reaaliajassa. Tuloksellinen etsintä edellyttää
kuitenkin, että tiedämme mitä me etsimme. Eli mitä reaalidemokratia
on, jolla kansalaisyhteiskunta toteutuu.
|