
Yhdistys
säännöt
johtokunta
kokoukset
toimintakertomus
toiminta
kirjoitukset
linkit
Liity jäseneksi
|
Suomen Itsenäisyysseura
Yhdistyksen nimi on Suomen
Itsenäisyysseura ry, ruotsiksi Samfundet för Finlands självständighet rf.
Kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Itsenäisyysseura on kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on
myötävaikuttaa Suomen valtiollisen itsenäisyyden säilyttämiseen sekä
edistää kestävää kehitystä, toimivaa kansanvaltaa ja yhteiskunnallista
oikeudenmukaisuutta Suomessa. Seuran toiminta nojaa pohjoismaiseen
perinteeseen ja elämänmuotoon sekä tähtää yhteistyön kehittämiseen
kaikkien Euroopan maiden sekä koko kansainvälisen yhteisön kanssa.
Seura toteuttaa tarkoitustaan edistämällä yhteiskunnallista keskustelua,
kansainvälisen politiikan ja yhteistyön tuntemusta Suomessa sekä
välittämällä kriittistä ja erittelevää tietoa Euroopan yhdentymisen
tavoitteista ja vaikutuksista Suomen ja koko Pohjolan valtiolliseen
asemaan ja talouteen. Seura ottaa kantaa ja rohkaisee ottamaan kantaa
Suomen tulevaisuuden vaihtoehtoihin.
|



|